Menu
TARU MERI KOSKI
  • home
  • Ansioluettelo
  • oma ja työryhmälähtöinen taiteellinen työ
  • työskentely tanssijana
  • Yhteystiedot
  • home
  • Ansioluettelo
  • oma ja työryhmälähtöinen taiteellinen työ
  • työskentely tanssijana
  • Yhteystiedot

Toisinajattelijat

Olen tehnyt Toisinajattelijat- otsikon alla taiteellista ja filosofista työskentelyä fasilitoivaa työtä vuodesta 2018. Aluksi Toisinajattelijat järjesti ilman rahoitusta suosittuja avoimia lukupiiri- ja luentotapahtumia esittävien taiteiden ammattilaisille Helsingin seudulla. Tavoitteena oli tuolloin tuoda yhteen esittävien taiteiden kentällä työskenteleviä taiteilijoita yhteisiltä tuntuvien, ajankohtaisten aiheiden ja keskusteluiden pariin, sekä vahvistaa ja synnyttää filosofian ja esittävien taiteiden välille elävää keskusteluyhteyttä ja yhteistyötä. Luennoitsijoina lukupiiri-tapahtumissa olivat tuolloin Joao Da SIlva, Ervi Sirén, Sanna Tirkkonen, SImo Kellokumpu, Julian Honkasalo ja Lea Rojola.

Vuosina 2020-2022 Toisinajattelijat oli koollekutsumani, kolmen tanssitaiteilijan (Taru Koski, Heli Keskikallio ja Soile Voima) taiteellista ajattelua fasilitoiva työyhteisö. 
Toisinajattelijat teki taiteellista, toimituksellista ja pedagogista työtä tutkimuksellisella otteella. Koneen säätiön rahoittamassa työskentelyssämme keskiössä oli uusmaterialistisen ja ei-ihmiskeskeisen ajattelun sekä taiteellisen ajattelun  risteyksestä nouseva yhteisöllinen projekti. Yhdessä toteutimme mm. kymmenosaisen podcastsarjan, prosessinäyttelyn, luentotyöpajan sekä toimitimme ja julkaisimme Otherwise - Muun Viisautta -nimisen kirjan, johon lisäksemme 8 vapaalla kentällä työskentelevää tanssi- ja esitystaiteilijaa kirjoitti luvun mittaisen teoksen käynnissä olevan taiteellisen prosessinsa keskeltä. Työskentelyssämme korostui halu kurottaa oman taiteellisen työskentelyn yli kohti taiteilijoiden yhteisöä ja yhteisöllistä ajattelua. Työskentelyn aikana minulle kävi selväksi, että  henkilökohtainen taiteellinen ajatteluni ja praktiikkani liittyy nimenomaan fasilitoivaan työskentelyyn ja yhdessä ajatteluun: maan möyhimiseen, mahdollistamiseen, tilan tekemiseen, uusien suuntien yhdessä utuiluun, keskusteluun, ja välittämiseen (inter-est). 


Toisinajattelijat työryhmä toteutti vuosina 2020-2022

- Otherwise-Muun viisautta -kirja
​

- MuunMaanMoon installaationäyttely Vartiosaaressa kesäkuussa 2021, jossa työryhmä avasi yleisölle prosessissa olevia yhteisiä ja henkilökohtaisia taiteellisia lähtökohtiaan

- 10-osainen podcastsarja, jossa haastattelemme taiteen tutkijoita, taiteellisia tutkijoita, tutkivia taiteilijoita ja yritämme selvittää mm. mitä on uusmaterialismi ja miten taidetta voisi tehdä kestävästi ekokriisin aikakaudella

- Tuottamamme ja kuratoimamme taiteellisen ajattelun työpaja syksyllä 2021, jossa työpajoja pitivät Simo Kellokumpu ja Chrysa Parkinson (linkki ensimmäisen päivän työpajaan)

- Yögalleriaan kuratoimamme, Otherwise -julkaisuun perustunut ryhmänäyttely syksyllä 2022, jossa mukana olivat taiteilijat Heli Keskikallio, Taru Koski, Soile Voima, Mammu Rankanen, Wilhelmina Ojanen, Orfee Schuijt, Jenni Laiti, Rodrigo Sobarzo de Larrachea ja Ella-Noora Koikkalainen. Lisäksi tapahtumassa oli filosofi Thomas Nailin luento sekä Jenni Laitin ja Terike Haapojan välinen keskustelu.

- lisäksi työskentelyyn sisältyi mm. avoimen lukupiirin järjestämistä sekä blogikirjoituksia, joista kolme löytyy
täältä

​lisätietoa projektista: 
https://www.instagram.com/toisinajattelijat/​​
(2023-) Jälkitunteellisia ruumiinmonologeja  

Työryhmälähtöinen Tanssi- ja ääniteos, joka liikkeellistää sisäisen puheen sävyjä ja narraatioita välillä kuiskaillen ja välillä vallattomasti hyökyen. Kaikki todellisuudessa ja tarinoissa on näkökulmasidonnaista, toisen ihmisen ajatukset ovat aina vetäytymisen tilassa. Jaetun ja sisäisen raja tuntuu epäilyttävältä: Mitä jos minun tunteeni eivät ole minun tunteitani, pikemminkin vain pintautuvat minussa?
Rantoja pohjaa löyhästi Virginia Woolfin näkökulmaromaaniin Aallot.
Demo-esitys Vapaan Taiteen Tilassa
Su 2.2.2025 klo 17:00
​
TYÖRYHMÄ
Iida Hägglund, Anni Kaila, Taru Koski, Sonjis Laine & Milka Luhtaniemi
Tukijat: Jenny ja Antti Wihurin rahasto, Suomen Kulttuurirahasto, Taiteen edistämiskeskus, Tanssiteatteri Hurjaruuth

"Sukkulan ja kanannokan muoto. Painuneet kulumat ja jäljet. Voimakas verkottuminen. Suljettu siima, ommel välissä. Hento kimaltava, melkein olematon pieni voima vasten ääretöntä aallokkoa. Siihen se on virittynyt. Kudelma."
"Aalto siirtää ihon ilmeen päältä
etsii toisen, tarkemman
minuun siirtyy sanoja kuin vettä
minut voi kohdata
olen kohta
kohta tässä
kohta ajassa, kohotettu kantapää" 
Picture
kuva: Taru Koski
(2024-2025) Nature Reset

Gabriela Aldanan koollekutsuma ja ohjaama taiteellisen tutkimuksen ja työskentelyn projekti. Nature Reset is an artistic research about resting and resetting collectively in the forest. The research includes open practice-performances, the creation of a visual-sonic-written library. A booklet with practices for resting to be shared also in schools, sheltered homes and cultural centres. Työryhmä: Gabriela Aldana, Lotta Petronella, Kaisu Koivisto, Mikko Haapoja, Taru Koski

Projektia tukee Koneen säätiö.

(2021) Kojamo 
​

Tanssielokuva kahden kalan matkasta yläjuoksulle.

Työryhmä:
ohjaus, kuvaus, leikkaus: Antti Ahokoivu
tanssi ja koreografia: Jukka Tarvainen, Taru Koski
tuotanto: Keski-Suomen Tanssin Keskus

Elokuva on ollut esillä Arktisen upeeta -festivaalilla syksyllä 2021, sekä Athens Video Dance Project- festivaalin ohjelmistossa syksyllä 2021.

(2021) Confession Games

Koreografia ja ohjaus: Samuli Emery
Dramaturgia: Samuli Emery ja Taru Meri Koski
Äänisuunnittelu: Lauri Kallio
Valosuunnittelu: Perttu Lähdesmäki
Teksti: työryhmä
Esiintyjät: Katja Sallinen, Sebastian López-Lehto, Teija Häyrynen, Lauri Kallio, Juhani Saksio, Kiza Rukikiza ja Maija Makkonen sekä Mari Holopainen, Iris Heikkilää, Olivia Kuitunen, Noora Ervasti, Kaisa Heikkinen, Merja Leinonen, Iida Liimatainen, Maija Lehtoranta, Abdoulaye Doumbia ja Zoro Hanana
Confession Games on kirjavaa ihmismassaa ja esiintyjien henkilökohtaisia taustoja liikuttava esitys, jossa joukko moninaisia ihmisiä vähitellen esittäytyy yleisälle sekä toisilleen. Teos koostuu esiintyjien tunnustamista ja identifioitumista vaativista performatiivisista peleistä, joissa liki kolmekymmenhenkinen esiintyjäkaarti saa haasteekseen ryhmittyä tilaan erilaisten väittämien ja ominaisuuksien perusteella. Yksilöiden ja hetkellisten ryhmien väliset rajat liukenevat toisiinsa ja muodostuvat yhä uudelleen, joka kerta uusina ja valmiina taas muuttumaan. Esiintyjät näyttäytyvät joskus enemmistössä, joskus vähemmistössä, ja joskus yksin, mutta aina uudella lailla itsensä määritellen.

Työskentelin teoksessa dramaturgina ja apuohjaajana. Lisäksi työhön kuului kolmen tunnustamista käsittelevän tekstin kirjoittaminen yhdessä Samuli Emeryn kanssa. Tekstit löytyvät kuunneltavassa muodossa täältä.

(2019) Kaupunkitanssija

Työskentelin kuukauden ajan Keski-Suomen Tanssin Keskuksen kaupunkitanssijana kesällä 2019. 
Työskentelyni aikana toteutin lyhyen improvisaatiosoolon, sekä kaupunkikuunnelman Jyväskylän kävelykadulla.

(2018-) Prekaarit Praktiikat

Prekaarit Praktiikat on tanssitaiteilijoiden Tuuli Vahtola ja Jan Nyberg koollekutsuma kollektiivi, yhdentoista helsinkiläisen freelance -tanssitaiteilijan muodostama työskentelyalusta. Toiminnan ytimessä on jaettu halu harjoittaa ja tutkia erilaisia esittäviä praktiikoita kollektiivisen ajattelun ja esittämisen muotoina. Järjestämme säännöllisesti yleisölle avoimia tapahtumia, joissa taiteellinen prosessi, katsoja ja taiteilija kohtaavat. Olemme järjestäneet tähän mennessä seitsemän yleisölle avointa esitysiltamaa Höyhentämöllä ja Zodiak-uuden tanssin keskuksella Helsingissä, sekä yhden iltaman Kutomolla, Turussa. 
Ryhmän toiminta perustuu taiteelliseen vaihtoon, yhteisöllisyyteen ja jatkuvuuteen. 

(2018) One-Movement-Work

Rhapsody in music is a one-movement work that is episodic yet integrated, free-flowing in structure, featuring a range of highly contrasted moods, colour and tonality. An air of spontaneous inspiration and a sense of improvisation make it freer in form than a set of variations. (wikipedia)


​Within this performance-practice I am formulating a singing subject. A subject who is following the journey that the breath makes as it understands, swallows or interprets and finally blows material back into space. The songs flow and pour through the space and color the room with something unpronounceable, yet familiar.

​Sooloesitys perustuu tanssijataiteilijan haluun työskennellä itsenäisenä ammattilaisena ja tarkastella omia kehollisia praktiikoitaan esityksen näkökulmasta. Esitys on eräänlainen itsenpraktiikka, henkinen ja fyysinen matka, joka lähtee liikkeelle laulusta.  Jotain, jonka tarkoitus on valmistaa, ei vielä esittää. Jotain, josta minun tanssijuuteni kohoaa.

 Teatteripraktiikan maisterityö, taiteellinen osa. 
Powered by Create your own unique website with customizable templates.